Matkakertomusta
Matka tehty ja saavuttiin kaikki ehjänä takaisin!
Oikein onnistunut pikkuretki itävaltaan, missä rinteet olivat huippukunnossa, hisseihin ei tarvinnut jonottaa(ei sesonkiaika!)ja hollantilaiset olivat vallanneet after ski-pubit.
Saapuessamme Gerlokseen, oli kaikkien mieliala hiukan latistunut; Lunta ei ollut peittämään maata kaikissa paikoissa ja lämpötila oli plussan puolella. Seuraavana aamuna ensimmäisessä hississä meille kerrottiin että keli huipulla oli täydellinen. Rinteet mukavan puuterimaiset, aurinko paistoi ja kaikki oli kunnossa hyvän lautailun saavuttamiseen. Niinhän se olikin, me kaikki nautimme huippuhienosta kelistä!
Kaverimme, kuka on käynyt Gerloksessa neljä kertaa, kertoi ettei kylä ole aikaisemmin ollut näin täynnä hollantilaisia. Monet paikat olivat täynnä kaljahöyryisiä hollantilaisia ja Dj soitti vain hollantilaista musiikkia! Tarkoituksena ei ollut ajaa 1000kilometriä päästäkseen kuuntelemaan Frans Baueria. Toki löysimme mukavia itävaltalaisia paikkoja, joissa soi alppimusiikki ja tarjoilijat olivat pukeutuneet itävaltalaisiin "kansallisasuihin".
Tänne palaamme ehkä uudestaankin!
4 Comments:
Oijoi, ihania maisemia. Pääsispä pian vuorille.
Siellä kyllä silmä lepäsi :)Tekisi mieli jo takaisin...
UPEAN näköistä!!
Minun blogista löytyy pieni huomionosoitus :-)
Lähetä kommentti
<< Home