torstaina, marraskuuta 15, 2007

Mitä löytyy kassisstasi


Otetaanpa osaa kaikkia kiinnostavaan meemiin ;)
Eipä ollut kassissa mitään ihmeen kiinnostavaa tai herkullista...

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2007


Tätäkin kautta isukille vielä isänpäivä-onnittelut!

perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Suomi-Sauna

Jutellaanpa nyt sitten jotain mukavampaa kaiken tämän myllerryksen keskellä.

Viime sunnuntaina me mentiin Anna-Kaisan(kuopijjosta)/Deventeristäkanssa Suomi Saunaan. Ennen sinne menoa tidettiin jo täkälaisesta sauna centteri tavasta-miehet ja naiset sekaisin alasti koko paikassa. Ei siis uikkareita saunassa,suihkussa tai uima-altaassa. Tuohan nyt ei meitä sekasauna ihmisiä pahasti hetkauttanut.

Infra-punasauna-Ensimmäinen ovi "saunaan"oli se väärä-infrapuna sauna,istuttiin alas ja todettiin ettei hukata aikaamme siellä.

Perus-sauna-Seuraava sauna oli ihan suomalaisen saunan näköinen ja oloinen. Vettä ei tosin kiukaalle voinut heittää...ihan mukavan lämpöistä siellä silti oli.

Tuli-sauna-Seuraava sauna oli ulkona ja näytti ihanasti suomalaiselta. Sisältä se oli semmoinen kodan oloinen paikka, missä keskellä rakennusta paloi iso tuli lasikaapissa. Makkarat vaan puuttuivat kädestä ... tosin mukavasti oli lämmintä n.85 astetta.

Oikea Suomi-Sauna-Löytyihän se Oikea Saunakin sieltä. aaah,niin pehmeät löylyt veden kanssa. aaaah,siellä se mieli ja keho lepäsi. Päätimme kokeilla myös parin tunnin välein pidettävän "suomalaisen rituaalin". Kahdelta sauna täyttyi piri pintaan,me suomalaiset ja pari muuta miehen körilästä istuimme ylälauteilla(pakkohan suomalaista mainetta oli yllä pitää!). Sinne tuli Löylyihminen veden,pyyhkeen ja jääpalojen kanssa. Heitti oikein kunnolla vettä(appelsiini hajusteella!!!!!) kiukaaseen ja alkoi viuhkia pyyhkeellä--aaah jääpalat olivat aika mainio kokemus,tuoksu tosin ei kuulunut kuvaan. Siellä istuttiin aika pitkä tovi ja lopuksi löylyihminen toi meille appelsiinin puolikkaan syötäväksi!!hihih,olihan se aika huvittava,mutta mukava kokemus.

Akun kanssa viihdyimme kyseisessä sauna centterissä mukavat viisi tuntia ja hintaa oli vain 16euroa!Tuonne siis uudestaan ja seuraavalla kerralla voisi kokeilla hoitoja siinä välissä-hierontaa,maskeja jne.

Vieläkin tulee rentoutunut mukava mieli kun tuota paikkaa muistelee, ja se on vaan 20min.ajomatkan päässä meiltä!jipii!

Myrskyä

Tulvat uhkaavat Britanniaa ja Hollantia
9.11.2007 7:12
Britanniaa ja Hollantia uhkaavat pahimmat tulvat pariinkymmeneen vuoteen.


Pohjanmerellä raivoavan myrskyn odotetaan aiheuttavan jopa kolmemetrisen vuorovesiaallon Britannian rannikolla.
Viranomaiset ovat verranneet tulvauhkaa vuoteen 1953. Tällöin tulvat tappoivat Britanniassa ja Hollannissa yli 2 000 ihmistä.
Uhkaava tilanne on saanut Hollannin viranomaiset sulkemaan Rotterdamin lähellä sijaitsevan tulvapadon.


Vedenpinta oli noussut viimeyönä n.3metriä..ja myrsky piti hereillä melkein koko yön. Vieläkin tuuuuuleee. Jännittävää :)
Pahin myrksy on sijoitettu marraskuun loppuun, mutta me ollaan silloin onnellisesti suomessa turvassa..joten kehotan hollannin tuttavia puhaltamaan sen ilmapatjan!

torstaina, marraskuuta 08, 2007

Hiljaiseksi vetää tuo Tuusulan tragedia....ei voi käsittää...:(
----
------
--------
saunakertomus tulee myöhemmin

torstaina, marraskuuta 01, 2007

Suomi-saunaa ja sushia

Nyt on sitten toivuttu kuumeesta ja viisauden hampaan poistosta. Kumpaakaan kokemusta en toivo kokevani ihan pian, sängyssä poski turvoksissa ja särkien makailua,plaah!!

Käytiin meidän osaston työporukalla tiimihenkeä kasvattamassa sushi kurssilla!Yllättävän helposti ne rullat valmistuivat. Täytyy tosin myöntää,vaikka pidän raa'asta kalasta, wasabista jne. en kuitenkaan koe sushia syödessäni mitään taivaallista kokemusta. Pomoni on hulluna siihen ja sanoo tekevänsä sitä viikoittain perheensä kanssa. Minä mielelläni pidän parin kuukauden taukoa ennenkuin seuraavan kerran sitä suuhuni laitan.

Ensi sunnuntaina mennään kaverin kanssa kokeleimaan Suomi-nimistä saunakeskusta tässä ihan lähellä. Ihanaa päästä saunaan 5-6kk jälkeen ja kun nimikin on näin täydellinen,voiko mikään mennä pieleen ;) http://www.suomi.nl/
Ja tietysti 22päivän päästä suunnistetaan suomeen,perhettä,sukulaisia,kavereita ja ihan oikeaa saunaa tapaamaan-jipiiii!


eXTReMe Tracker